maanantaina, marraskuuta 28, 2005

Talvisia mökkimuistoja

Päiväkirjasta poimittua:

"Me yhä täällä mökillä. Emme malttaneet lähteä vielä tänään, kun on ollut niin ihana ilma. Kuukin möllöttänyt. Tulimme pe yömyöhillä, klo oli 23 kun saavutiin. Lapset nukkuivat kaikki. Tuntui ihan oudolta, kun oli niin hiljaista. Kuu kumotti taivaalla kirkkaana ja valaisi koko pihan. Ihan kuin olisi ollut pihavalo. Viime yönä se paistoi suoraan yläkerran ikkunasta kasvoille, kun menimme nukkumaan.

Esikoisen kummit kävivät eilen. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa. Söimme muhevasti ja pulkkailimme. Tein serkku-kummitädin kanssa lenkin, että mahat laskisivat. Serkku kertoi, että heidän kalakauppiaansa oli kysynyt häneltä: "Onko rouva siunatussa tilassa?" kun hänellä on maha niin muhkeana (siunatussa tilassa!). Juttelimme henkeviäkin. Miehet rakensivat sillä välin lastenhuoneen vanhan sängyn yläkertaan. Toimme sängyn peräkärryllä muassamme kotoa. Esikoinen, pikkuserkku ja kummitäti pelasivat Star Wars -lautapeliä. Oli kamalan vaikea. Minäkin olin hetken pelissä mukana, mutta luovutin, en pysynyt kärryillä, kun vähän väliä piti käydä katsomassa pienimpiä, jotka tohtivat yläkerran rappusiin. En muutenkaan välitä strategiapeleistä, joissa syödään pelikaverin äijiä. Niistä tulee vain kurja olo. Suhtaudun tuollasiinkin tunteella!

Esikoinen halusi tehdä äsken äidilleen drinkin: pani pikariin mehua ja sateenvarjon. Mies toi hetkeä myöhemmin lasillisen valkoviiniä. Pop corn tuoksuu. Alkoi tehdä kaikkien mieli sipsejä eikä ole kuin kuopuksen maustamattomia maissinaksuja. Sitten joku löysi mikro-pop corneja. Menneet vanhaksi viime vuoden lopulla. Ei väliä. Halusimme niitä silti. Esikoinen jatkoi tarjoilujaan: toi niitäkin tänne pikkuhuoneeseen minulle. Hän aina välillä haluaa tehdä joitain pikku ruokayllätyksiä ja iltapalojakin koko perheelle. Ihana lapsi! (Esikoinen kävi välillä sanomassa, että pop cornit on ihan kuin mustekaloja ja toisinpäin kuopuksen mielestä tutteja. Sitten juoksi pikkuveli tänne ja sanoi, että pop cornit on lampaita, mää mää.)

Yritimme jäädyttää luistinrataa puutarhaan (ei ole kyllä luistimiakaan, kunhan olisimme kokeillet). Emme jaksaneet ottaa letkua vaan kastelukannulla kaadoimme ihan kokeilumielessä. Meni tietysti ihan mönkään, kun kaikilla oli erilaiset suunnitelmat. Pojat alkoivat riidellä enkä minäkään jaksanut kuunnella enää. Kaikille tuli nälkä eikä mikään sujunut. Pojat joivat ulkona mehua ja söivät piparit ja painuivat sisälle hyvinä kamuina taas. Tytär heräsi käryissä ja ihmetteli ulkoilmaa. Katselimme yhdessä puita ja mies huhki saunalla. Hankimme sinne uuden arinan ja tuhkaluukun. Edellinen omistaja ei paljon paikkojen hienosäädöstä huolehtinut.

Esikoisen kummit eivät halunneet eilen saunaan, joten saunoimme sitten tänään sunnuntaina ja keskellä päivää. Nyt ollut koko illan ihan raukea olo.

Huomenna valoisalla kotiin. Koko viikko auki suunnitelmista. Emme halua liiemmin miettiä. Ei tämän ihmempää, mutta ihan kivaa kuitenkin. Lähdemme katsomaan, onko lasten jäälyhty jäätynyt..."

torstaina, marraskuuta 17, 2005

Kaipuuta

Tämä olisi sopinut oikeastaan tännekin.

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2005

Lapsuuden mökillä: vanhoja tarinoita

Kun olin pieni, meillä oli mökki Pohjois-Satakunnassa maalaispaikkakunnan pikkukylässä. Sinne ajettiin ensin asfalttitietä joitakin kymmeniä kilometrejä, sitten yli 10 km hiekkatietä, talvella loppu matka rämmittiin lumihangessa, koska perille asti ei ollut aurauksen tarvetta. Kylässä asui alkuperäisasukkaita tai kesävieraina heidän perikuntaansa. Meidän mökkiä lähin pysyvä asumus oli kai reilun kilometrin päässä. Ikivanhassa pihapiirissä asui pari mummoa ja renki, joka oli mennyt ensin vihille yhden sisaren kanssa ja tämän kuoltua sitten seuraavan mieheksi.

Me kävimme heillä toisinaan kahvilla. Kaivoveteen keitettyä pannukahvia ja hiilihapponsa menettänyttä jaffaa valtavan isossa tuvassa. Ikkunoita oli joka suuntaan ja silti oli hämärää. Valo juoksi karkuun kuin ilakoiva lapsi, jota sukuun ei koskaan saatu. Laikkuina se kirmasi räsymattoja ja lattialautoja pitkin. Tuvassa tuoksuivat kahvinpurut, savu, vanha puu ja vanhat ihmiset, flannellipaitaan kuivunut rengin hiki. Kärpänen pörräsi kuolintanssiaan kahden maailman välissä, pyrki turhaan lasin läpi takaisin omaan todellisuuteensa. Verkkaisia askeleita narisevalla puulattialla, keinutuoli kiikkui, seinäkello kolkutti eteenpäin, ruskeasävyisiä kuvalehtiä ja menneen ajan näyttelijättäriä. Elämä oli tässä ja nyt ja silti jossakin muualla, loitonneena.

Kuunneltiin tarinoita siitä, mitä oli silloin joskus, kun kaikki olivat nuoria, elämää oli paljon ja lähellä... Miten kovaa hevoskärryillä silloin ajettiinkaan ja siellä jossakin kauempana naapurissa vietettiin jumalatonta elämään, miten toisissa taloissa eli pojat ja miehet vievä kirous, metsissä poltettiin viinaa ja joku katosi metsälampeen... Se oli lapsen korville Jännittävää, Valtavaa Tarinaa, tähän hetkeen saatua tavoittamatonta mennyttä, jota olisi jaksanut kuunnella loputtomiin.

lauantaina, syyskuuta 03, 2005

Mökkikäsityö

En ole koskaan ollut innostunut käsitöistä. Tai olin. Silloin kauan sitten ekaluokkalaisena, jolla riitti tarmoa ja halua, mutta joka oli hidas ja kömpelö ja sai siksi eläkeikää lähestyvän opettajansa ankarat tuomiot, vaikka parhaansa yritti. Kesti vuosikymmeniä toipua, alkaa haparoiden kokeilla ilman minkäänlaista yleisöä ja arvostelua.

Olen tehnyt poppanapäiväpeitteen, leikannut jopa kuteet itse vanhoista lakanoista. Siitä tuli ihana ja värikäs, serkkuni mukaan se näyttää villinä ja vapaana karjalauman kanssa ratsastavan lehmipojan romanttissävyiseltä nukkumisalustalta. Where ever I lay my blanket, that´s my home...

Olen myös kutonut isoilla puikoilla pelkkää oikeaa metrikaupalla ja solminut päihin hapsut: esikoisen mukaan niistä tuli äidin lämmöllä ladattuja rakkauskaulaliinoja.

Kun olimme hankkineet mökin ja aloimme asettua taloksi, löysin kaapeista läjäpäin niputettuja lehtiä, enimmäkseen käsityölehtiä. Edellinen omistaja oli innokas ja taitava käsitöiden tekijä. Säästin yhden ohuen lehtisen: Kodin Kuvalehden erikoisliite 3/93 otsikolla Ompele, kirjo ja kudo kevättä kotiin. Sieltä löytyi ristipistotöitä, joita en ole koskaan tosissani kokeillut. Minut hurmasi syksyn sävyissä hehkuva puu, jonka alla on mietelause: A FAMILY´S LOVE SHELTERS LIKE A TREE. Lehtinen oli kauan hukassa, kunnes sitten työpöydän laatikkoa kolutessani löysin ja näin sen jo kehystettynä uuden kotimme seinällä, muistona mökiltä.

Tänään ostin langat, neulat ja kankaan. Iltapuhteina sain pisteltyä ristiin seitsemän kullankeltaista lehteä. Olen ihan valtavan ylpeä, että minäkin sittenkin osaan!

maanantaina, elokuuta 29, 2005

Mökki-ihmisiä

Mies totesi tässä eräänä päivänä:
"Kyllä musta silti tuntuu, että me ollaan mökki-ihmisiä..."
En muista, miten virke jatkui. Minä vastasin siihen heti:
"Mä en kyllä ole!"
Vastaus ei liittynyt siihen, että meillä ei ole enää omaa mökkiä. Tuli vain mieleen jokin stereotypia tietynlaisesta mökki-ihmisestä. Se sama, joka liikkuu monen tuttavankin päässä. Siis että on urbaaneja ihmisiä ja on mökki-ihmisiä eikä mitään siltä väliltä. Mitä kriteerejä mökki-ihminen pitää sisällään? Millaisia stereotypioita se herättää?

Olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että olen vain henkisesti mökki-ihminen. Nautin ideoista ja idylleistä, mutta se raaka mökkiarki pienten lasten kanssa sai ja saa pinnan herkästi kiristymään. Jälkeenpäin toki voi monelle turhautumiselle nauraa hyväntahtoisesti tai katsoa asioita sormien läpi, valita parhaat hetket ja muistaa ne. Ehkä mökki-ihmisyys vaatii tietynlaista kärsivällisyyttä ja suurpiirteisyyttä. Ei saa vaatia mökiltä, miljööltä, seuralaisilta eikä itseltään liikaa, ei oikeastaan mitään vaan pitää osata ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat eteen. Pitää siis kulkea mukana, kuunnella ja aistia, opetella, pyrkiä sulautumaan sen sijaan, että yrittäisi tallata kaiken päälle ja nousta tikapuille kontrolloimaan. Se on usein kaupunkioloissakin vaikeaa.

perjantaina, elokuuta 26, 2005

Siellä se odottaa...

Sataa. Maisema puhdistaa itseään uutta omistajaa varten. Siellä se odottaa, se mökki, paljaana, riisuttuna itsenään. Meistä jäi muutama muisto, jokin jälki jonnekin. Kasvimaa, esikoisen syysasteri, veljen kääpiökullero, unikot, omenapuut, tyrnit, vadelmat... miehen ja papan nikkaroima, meidän yhdessä maalaama aita.

Mitä miettii mökki. Onko se ehtinyt ikävöidä? Tunteeko se jo, että kohta yksinäisyys päättyy? Joko se aavistaa? Mitä se ajattelee? Millaiset vaatteet minulle tällä kertaa puetaan? Miltä tuntuu muuttua taas mökistä kodiksi? Onko hän onnellinen täällä? Olenko minä? Mitä huokaa ystäväni maisema? Entä sammakkoprinssi?

Huomenna he tapaavat, huomenna.

Sadonkorjuu-uutisia: marjapiirakkaa

Ystävä toi mökille kesällä herkullista tuliaisraparperipiirakkaa. Kiitos! Tässä ohje:

"Tässä tämä, on todella helppo. Voi käyttää muitakin marjoja, kuin raparperia.
Suluissa olevat ohjeet ovat isommalle pellille, mut mä teen aina sen isomman ohjeen mukaan, tulee muhkeempi.


MARJAPIIRAKKA(uunipellillinen)

3 dl(3,7dl) piimää
3 dl(3,7dl) sokeria
6 dl(7,5dl) vehnäjauhoja
1-2 (2) munaa
150g(185g) rasvaa sulana
2tl (2,5tl) vaniliinisokeria
2tl (2,5tl) leivinjauhetta
1tl (1,25tl) soodaa


Kaikki aineet sekaisin. Ekaksi olen piimän ja munat sekoittanut kevyesti ja sitten vaan muut joukkoon. Ei tarvita isompia vatkauksia tai vaahdotuksia. Lopuksi marjat päälle ja uuniin 200´C noin puoleksi tunniksi. En kyllä muista tarkkaan uunissaolo aikaa, joten tarkkaile välillä. Ja eikun leipomaan ja herkuttelemaan!!!!!"

lauantaina, elokuuta 20, 2005

Kiitos, kuu!

Viimeinen kerta mökillä. Saavuimme myöhään. Mummi ja pappa ottivat vastaan. Olivat pakanneet jo tavaroita, keränneet marjoja, lämmittäneet saunan. Hitaat, hellästi hehkuvat, viimeiset maailman parhaat löylyt elokuun hämärtyvässä illassa.

Olin heräillyt monena yönä kesken unien, miettimään turhia, murehtimaan tulevia. Nyt en. Mikä oli nukahtaessa: Puhdas, raukea olo, kaikki rakkaat ihan vieressä, taivaalla valtava kuu. Nuku rauhassa, ihminen. Minä valvon ja metsä kietoo vihreät kätensä ympärillenne. Nuku, ihminen. Nuku.

Ilmainen www-laskuri
eu